tiistai 20. elokuuta 2013

Aitaretki ja aikaa vain hetki

Postilaatikosta löytyi torstaina paketti, jonka sisältö perjantaiaamuna paljastui PaaPiin siniseksi aitakankaaksi. Osallistuin ensimmäisen kerran erään fb-ryhmän ompeluhaasteeseen, jossa ommellaan perjantai-iltana kahdessa tunnissa jotain sovitun teeman mukaisesti. Tällä kertaa ommeltiin salaisen paketin tiimoilta.


Koska aika oli rajallista, töppäilyjä tuli tehtyä usemmassakin vaiheessa. Leikkasin hihat kiireessä ilman saumanvaroja, työnsin sormeni ompelukoneen neulan alle ja surautin niskalapun reilusti pieleen.





Mutta ei pelkkiä kommelluksia tälläkään kertaa. Kantinkääntäjä teki kiltisti työnsä ja liikennevalojen värisuora komeilee nyt resoreissa. Sivusaumojen kohdistukset onnistuivat lähes millilleen ja kangas tuli käytettyä tarkemmin hyödyksi kuin koskaan.


Kylläpä oli ilo ommella ensimmäistä savawayta - pienestä kiirepaniikista huolimatta. Yllättävän nopeasti sitä pystyy vaatteen tekemään jo näin harrastuksen alkuvaiheessa, pari tuntia tässä vierähti viimeistelyineen. Emppu innostui aitakuosista heti kankaan nähtyään, ja valmis paita piti saada heti maanantaina kouluun päälle. Paidan kaavana on Headphones (OB 3/12) ilman kirjailuja, kaula-aukon hoksasin ommella v-malliseksi vasta action-kuvien jälkeen.






2 kommenttia:

  1. Hyvä sinä ja kiva paita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään paidan väreistä kovasti. Ja ihana, että t-paidassa tarkenee vielä!

      Poista