tiistai 16. heinäkuuta 2013

Onnistumisen hetkiä

Yön pimeinä tunteina kankaiden, kynien, koneiden, saksien, lankojen ja viivojen kanssa ährätessä tuntee itsensä yli-innostuneeksi, väsyneeksi ja likaiseksi. Kaikki liikenevä aika on käytettävä ompelemiseen. Kälyn vierailun kolmantena eli viimeisenä ompeluyönä huomattiin, ettei oltu juuri ehditty muuta kuin pyörittää arkea ja vähän ommella. Lenkkeilyt, ylenpalttiset syömingit ja jopa peseytymiset olivat jääneet, ainakin minimiin. Asiat tärkeysjärjestykseen!

Yläasteen jälkeen en ollut käyttänyt kaavoja tai kaavapapereita. Tihrustaessaan ensimmäistä kaavaa kymmenien kaavojen joukosta sitä tuntee itsensä sokeaksi ja kömpelöksi. Löytyi, hävisi, hetkonen. Piti piirtää tätä kokoa, miksi nyt toisella viivalla? Miten kaavat kiinnitetään kankaaseen, mistä leikataan, kumpi on etu- ja kumpi takapuoli? Kymmeniä kysymyksiä ja ainakin yhtä paljon kärsivällisiä vastauksia. Yhteistyössä on voimaa, ainakin minulle :) .

Oli ilo huomata, että ensimmäisten harjoituspaitojen jälkeiset paidat syntyivät jo hieman nopeammin ja kivuttomammin. Majapuun kotimaisesta raitajoustofroteesta syntyi (Ottobre 4/13, Ruler 146cm) raglan-paita esikoiselle. Olin äimistynyt lopputuloksesta! Tässä onnistui melkein kaikki kerralla, raidat lähes kohdillaan ja kanttaukset paikoillaan. Tällä kaavalla tulen tekemään muitakin paitoja.



Koska saumuri ja kantinkääntäjä olivat enää pienen hetken käytössäni, en ehtinyt piirtää ja leikata keskimmäiselle uusia kaavoja. Hän käyttäää 130-134cm vaatteita, joten leikkasin kokeilumielessä Kestovaippakaupan pallopaidan kankaat yo. raitapaidan kaavalla ilman saumanvaroja. Pikkusen kirraa paita kainaloista ja hihat ovat liian pitkät ja kapeat. Mutta lempipaita tuli kuulemma tästäkin. On mulla kannustavat asiakkaat!






En oikein ymmärrä, miksi pallopaidan kangas on haalistunut/nyppyyntynyt ensimmäisessä pesussa. Tummien kanssa pesin suositellussa kuudessakympissä ilman valkaisuainetta jne. Toinen mietityttävä asia on, että mitenkäs tuon helman käänteen sais menemään suoraan ja niin, että ommel osuu myös nurjalla puolella odottavaan "vastinkappaleeseensa"? Toinen vaihtoehto lienee ensin ommella reilulla kääntövaralla ja sitten leikata ylimääräiset nurjalta pois?

Nämä kaksi paitaa sain siis valmiiksi edellisessä postauksessa olevien paitojen lisäksi niinä kolmena päivänä (yönä), jolloin ahersin uuden harrastukseni parissa. Nyt on käytännön apu lähtenyt saumurin, kantinkääntäjän ja ompelulehtien kanssa. Olen pulassa. Ainakin aikapulassa. Onneksi on kirjasto, käytettyjen saumureiden ostopaikkoja ja kaverit langan päässä.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ensimmäiset kommellukset

Puoltoista vuotta sitten osallistuin työpaikan ompelukerhoon, mutta sitten jäin äitiyslomalle ja keskeneräiset tekeleet joutuivat kaapin perälle. Rupesin silloin tekemään pojille paitoja joustofroteesta, mutta viimeistelyt jäivät tekemättä. En ollut koskaan kiinnittänyt resoreita, joten en osannut jatkaa ompeluksia yksin. Onneksi ompeleva ystäväni, veljeni tuleva vaimo, tuli vieraisille viikko sitten. Mukana hänellä oli kokemusta, kärsivällisyyttä, tietoa, kaavoja, kaavapaperia, saumuri ja kantinkääntäjä. Aiemmin mulle oli yritetty kuvailla kantinkääntäjää ja sen toimintaa, mutta en mä osannut arvatakaan, että se olisi rakkautta ensinäkemällä - maalarinteippisuikaleista huolimatta.

Päivisin meillä oli melkoista hulinaa, joten vasta lasten mentyä nukkumaan päästiin virittelemään ompelutehdasta olohuoneeseen. Silmät sikkuralla, suu supussa, sormet suhisten, sydän ja koneet surraten.

Olin ostanut Kestovaippakaupasta safari- ja Myllymuksuilta leppiskangasta paitoja varten, mutta halusin ensin harjoitella Eurokankaan perusharmaalla, jottei kauniimmat kankaat menisi pilalle kömpelöissä käsissä. Kaavat piirtelin kerho-open avustuksella Metsolan paidoista. Harmaan paidan kaula-aukosta tuli silloin ompelukerhossa aivan liian iso, joten kälyni ehdotti huppua. Kangasvalikoima kotona ei ollut kovin kummoinen, joten valitsin ompunvihreää joustofroteeta huppukankaaksi. Sitten leikin osaavaa ja tein pallotrikoosta huppuun vuoren. Nyt hupusta tuli kiva, mutta kaula-aukon ympärillä möllöttää rumat saumat. Myöskään väriyhdistelmä ei ole kovin osuva, hupun valmistuttua mietin jo, että teen hupun kaveriksi ihan uuden paidan. Tällä kertaa ei aika ja jaksaminen siihen riittänyt.



Keskimmäiseni oli ehtinyt 1½ vuodessa kasvaa sen verran, että leppispaidasta tuli aika nafti. Poikanen oli kuitenkin niin innoissaan kuosista, että jätin helmaan ja hihoihin pituutta. "Äiti, tämä on mun paras paita, saanko panna tän heti päälle?" Kaula-aukon kanttasin harjoituksen vuoksi mutkikkaasti (koska kantinkääntäjä oli lähdössä takaisin omaan kotiinsa) ja aika kauheahan siitä tuli.


Safaripaidankin kaula-aukosta tuli liian iso, vaikka harmaan paidan jäljiltä kaavaan tehtiin muutoksia. Näiden ompelusten tekemiseen meni tuhottomasti aikaa. Kaikki tapahtui kovin hitaasti ja typeriä tekoja piti yrittää peruuttaa aina välillä. Kaikkia kommelluksia ei viitsi edes kirjoittaa ylös. Onneksi muisti on hatara.




Käyttäjän ilo on ompelijan paras palkinto, oli lopputulos ompelijan itsensä mielestä mikä tahansa.

Kukapa olisi arvannut?

En ainakaan minä. Entä te muut, jotka tunnette minut? Että meikäläinen tuottaisi jotain käsitöiksikin kutsuttavaa räpellystä? Vielä ei ole juuri konkreettista syntynytkään, mutta jääkää kuulolle.

Kuudennella luokalla yhdistimme puuvillatilkut suorakaiteen muotoiseksi kankaaksi, joka taitettiin puoliksi ja ommeltiin parista kohtaa. Tsadaa: hihaton paita oli valmis! Pisteenä I:n päälle vielä puuvillaista kanttinauhaa kaula-aukkoon, joten se paita ei tämän pallopään yli mahtunu. Yläasteella väkerrettiin hitaasti ja hartaasti paitapuseroa, joka ihme kyllä valmistui vuoden kuluessa! Oi, miten ihania muistoja. Sen jälkeen olen ommellut verhoja, kangaskasseja ja jopa muutaman pipon viime joulun alla. Olen lähinnä keskittynyt ihailemaan niitä, jotka osaavat: lähipiirin piirtäjiä, leipureita, talonrakentajia, (insinöörejä,) neulojia ja ompelijoita.

Kavereiden käsityöinnostusta ja -blogeja seuratessa ajauduin muihin blogeihin ja yhtäkkiä iski hirveä innostus. Voisinko minäkin? Ei opettanut pienenä äiti eikä mummo, ei virkkaamaan eikä ompelemaan. Keittiöhommiin kyllä, joten nälkäisenä ei tarvitse eikä kannata tätä ompelushommaa aloitella.

Pari viikkoa sitten aloin hommata kankaita, sillä pelkällä koneella ja langalla ei vaatteita mun käsissä syntyisi. Tämä oli se helpoin osuus tässä projektissa.