lauantai 18. tammikuuta 2014

Neitsytmatka Karnaluksiin

Tammikuun alussa pääsin käymään paikassa, josta olin puolivuotisen ompelu-urani aikana kuullut muiden paljon ja ylistävästi puhuvan . Koska saumurilankani olivat rajoittuneet valkoiseen ja kuminauhani neljään metriin, oli aika käydä katsastamassa Karnaluks ja hommaamassa olemattomaan tarvikevarastooni täydennystä. Ripottelimme lapset kummiensa hoiviin ja lähdimme siipan kanssa seikkailulle. Edellisestä yhteisestä reissusta olikin kolmisen vuotta aikaa.


Satamassa astuimme bussiin nro 2, joka vei meidät näppärästi Karnaluksin kulmille. Autobussijaam-pysäkiltä oli viitisensataa askelta kohteeseen, jonka osoite on siis K.A. Hermanni 1C. Hyvänä maamerkkinä Tartu maanteen ja K.A. Hermannin risteyksessä on Mack-baari . Baarin vieressä on biljardisali ja heti sen jälkeen Karnaluks. Löysimme vaivatta perille ystävien ohjeiden ja miehen suunnistustaitojen avulla :)


Pimpotimme Karnaluksin ovikelloa muutama minuutti avaamisajankohdan jälkeen, joten pääsimme (tai oikeastaan pääsin) tutkimaan paikkoja kaikessa rauhassa. Mies oli haaveillut biljardin pelaamisesta, mutta sali olisi auennut vasta kahdeltatoista. Niinpä hän tyytyi lukemaan Hesariaan puiselle asiakasjakkaralle.


Kälyni oli tehnyt mulle upean pohjapiirrustuksen Karnaluksista, jonka avulla löysin helposti etsimäni hyllyt. Mutta tavaroiden etsiminen hyllyistä olikin sitten ihan oma hommansa. Voihan epäjärjestys ja tavaranpaljous! Ihan liikaa värejä ja malleja, pituus- ja paksuusvaihtoehtoja meikäläiselle. Hikeä pukkasi ja vähän huimasikin. Vettä oli hörpättävä ja vessassa käytävä. Istuinpa hetken kaupan toisella asiakasjakkarallakin ja vedin henkeä.


Noudatin ostoslistaani melko orjallisesti ja pääsin kassalle jonottamatta 1½ tunnin shoppailun jälkeen. Kassalla vierähtikin sitten tovi, kun mittasivat ja etsivät hintoja. Kauppaan oli valunut koko ajan lisää porukkaa ja lähtiessämme kassoillekin oli kertynyt jo jonoa. Huh ja heh, äkkiä pois!

Karnaluks-kokemuksen lisäksi ehdittiin myös paljon muuta, eikä niistä vähäisimpänä ruokailu Vapianossa (sataman lähistöllä osoitteessa Hobujaama 10). Pastaa, pitsaa ja salaatteja loistavalla hinta-laatusuhteella miellyttävässä miljöössä. Vapiano oli tupaten täynnä, joten ruuan saamisessa kesti hetkinen jos toinenkin. Joten jos laivaasi jo lastataan, suosittelen kääntymään toisen ruokapaikan puoleen. Odotus oli kuitenkin makuelämyksen arvoinen!


Kotiuduttuamme kävin valitsemassa nappeja kirppiksen isosta laarista. Karnaluksista ostamani neljä nappia ja tämä nappikasa maksoivat saman verran. En oo ommellu nappia tai napinläpeä kahteenkymmeneen vuoteen, joten näillä päässee hyvin harjoittelemaan.

4 kommenttia:

  1. Tuossa bilis salissa meidän miesväki pelaa sinä aikana kun minä olen Karnaluksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä just passelilla paikalla! Pitääkin ensi kerralla mennä semmoseen aikaan, että sali on auki. Tai sitten lähdetään tyttöporukalla, niin saapi sitten täysin r-a-u-h-a-s-s-a asioida yläkerrassa :)

      Poista
  2. Kyllä se Karnaluks on vaan mahtava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö!? Ei nyt vähään aikaan tarvitse onneksi käydä, mutta joskus taas uudelleen...

      Poista